| Ohjelmistoyrittäjät ry / Jäsentilaisuus 1.3.2007
Vuoden Ohjelmistoyrittäjä -palkinnon luovutus Ohjelmistoyrittäjät
ry:n puheenjohtaja Matti Heikkonen luovutti Vuoden Ohjelmistoyrittäjä 2006
-palkinnon Ciderconen Tuomas Kohilalle tilaisuuden alussa. Kohila ilmaisi
kiitospuheessaan arvostuksensa Ciderconen henkilökunnalle ja totesi, että hienointa
on aamulla tulla töihin, kun näkee, että ihmiset saapuvat motivoituneina työpaikalleen
tekemään merkityksellistä työtä yhdessä! "Vuoden Ohjelmistoyrittäjä on upea tunnustus,
jonka on saavuttanut ne, jotka ovat yrityksessä töissä, itse olen vain se onnekas,
joka on keksinyt yrityksen nimen", Kohila kiitteli.
Lisätietoja>> Venäjä
- uusi markkina vai resurssipooli Suomen IT-yrityksille?
Kimmo Rasila
avasi "Venäjän markkinat" -aiheisen tilaisuuden tähdentämällä, miksi
suomalaisten olisi aika avata silmänsä idän suuntaan ja heittää ennakkoluulot
ja historian rasitteet yli laidan. Nykyään sekä turvallisuus että työntekijöiden
rehellisyys ovat esimerkiksi aivan eri luokkaa kuin muualla Euroopassa, Rasila
totesi. Venäjällä on selvästi herätty siihen, että turvattomuus poistuisi.
Suomalaisten kannattaa käyttää lähialueiden edullista työvoimaa hyväkseen ja hakea
sitä kautta kilpailuetua. Ja miksi katsoa Venäjää myös markkinana? Sinne investoidaan
valtavasti, ja erityisesti Pietarin aluehallinto toimii tosissaan lisäinvestointien
puolesta tällä hetkellä. On myös hyvä muistaa, että vaikka kustannukset ovat Venäjällä,
ja erityisesti Pietarin alueella, kasvussa, se tarkoittaa myös ostovoiman lisääntymistä! Miksi
Pietari?  Endero
Oy:n toimitusjohtaja Anthony Gyursanzsky kertoi, miten Enderossa pohdittiin
kysymystä, onkoVenäjä resurssipooli vai kiinnostava markkina-alue. Yritys avasi
kesällä 2006 Pietariin palvelukeskuksen, jossa he tekevät ohjelmistopalveluja,
testauksia ja Microsoft- toimituksia. Strategiaprosessi tehtiin keväällä 2006,
kun mietittiin mikä on palvelutoimittajan rooli globalisaatiossa. Todettiin, että
Pietari on äärimmäisen kiinnostava alue palvelujen tuottamiseen; se on taloudellisesti
dynaamisin alue Venäjällä. Muutaman vuoden kuluttua palkkatason noustessa ja ostovoiman
kasvaessa tämä viiden miljoonan asukkaan talousalue on ehdottomasti sellainen
paikka, missä pitää olla hereillä, Gyursanzsky valaisi.
IT-markkinat kasvavat
rajusti Pietarin alueella tällä hetkellä. Mutta myös piratismi on hurjaa; ainoastaan
kaksikymmentä prosenttia ohjelmistoista on laillisia. Tämä tilanne on kuitenkin
muuttumassa paikallisen Micorsoftin mukaan, Gyursanzskym kertoi. CRM-järjestelmät
ovat kovassa nousussa ja ERPeissä käytetään paljon SAPia. Pietarissa on myös korkealuokkainen
korkeakoulujärjestelmä, joka tuottaa kovia tuloksia ja hurjia osaajia, ja osaamista
löytyykin kaikilla tarvittavilla osa-alueilla.
Pietarissa on myös englanninkielistä
työvoimaa hyvin saatavilla. Miten henkilöstö sitoutetaan, on varmasti kysymys,
mikä askarruttaa monia Venäjän markkinoille aikovia yrityksiä. Endero on lähtenyt
arvomaailmasta, jossa työntekijät ovat saaneet olla mukana alusta asti esimerkiksi
valitsemassa omat tietokoneensa ja osallistumalla työhaastatteluihin. Vastuun
jakamisella on pyritty siihen, että työntekijät saisivat tunteen yhdessä rakennetusta
arvomaailmasta ja tulevaisuudesta.
Miten Venäjällä
toimii kirjanpito, taloushallinto ja verotus? Enderon kokemuksien mukaan
byrokratia viranomaisiin päin vaatii kärsivällisyytä; kaikissa asiakirjoissa pitää
olla vähintään kaksi leimaa. Mutta taloushallinto ei poikkea paljon suomalaisesta,
erikoispiirre on kuitenkin pääkirjanpitäjän asema; hän on lähes "Jumalasta seuraava".
Pääkirjanpitäjän palvelut voidaan myös ostaa luotettavalta taholta. Verotus ei
ole kansainvälinen, verotarkastajilla on käsiaseet mukana, kun he tulevat tarkastukselle
pari kertaa vuodessa! Henkilörekisterit pitää säilyttää seitsemänkymmentä vuotta,
mutta taloushallinnon dokumentit vain kaksi, kolme vuotta. Erikoista on myös se,
että väärentäminen on rikos, mutta jos paperit katoavat, se ei ole rikos!
Entäpä
kustannustaso? Microsoft-lisenssi on samalla tasolla kuin Suomessa, ja myös toimitilavuokrat
ovat Suomen tasoa metrolinjojen varrella. Pietarin hintataso on noin neljäkymmentä
prosenttia Suomen hintatasosta, ja jos vertaa Moskovan ja Pietarin hintatasoa,
on Moskova viisikymmentä prosenttia kalliimpi kuin Pietari.
Gyursanzskyn
neuvot Venäjälle aikoville on, että kannattaa lähteä puhtaalta pöydältä, ei kannata
ostaa sieltä valmista yritystä tai liiketoimintaa, sillä riskit voivat olla mittavat
ja on vaikeata kontrolloida historiaa. Nimellisiin vaikeuksiin kannattaa aina
varautua, esimerkiksi siivoojan palkkaaminen on todella hankalaa. Kun halutaan
pelata puhtailla säännöillä, monet asiat vaikeutuvat ja kestävät kauemmin. Täytyy
hyväksyä paikalliset pelisäännöt!
Tarvitseeko
yrityksesi rahoitusta kansainvälistymistavoitteissaan? Rahoituspäällikkö
Titta Mantila Finnverasta kertoi, miten yritykset voivat hyödyntää Finnveran
palveluja kasvu- ja kansainvälistymishankkeissaan. Finnvera toimii liikepankkien
ja riskirahoittajien täydentäjänä ja hoitaa lainat, takaukset ja takuut. Heillä
on useita eri tuotteita erikokoisten yritysten hyvinkin erilaisille tarpeille.
Kerro heille tarpeesi ja rahoituspalvelu räätälöidään juuri yrityksesi lähtökohdista.
Myös aloitteleva yritys voi lähestyä Finnveraa, yritys ei tarvitse olla edes perustettu,
kunhan suunnitelmat ovat hyvin tehty!
Katso lisätietoja Finnveran kasvu-
ja kansainvälistymispalveluista:
Lisätietoja>>
Russoft
seminaari Venäläisten IT-talojen yhdistyksen, Russoftin, vuosittainen kaikille
avoin seminaari järjestetään 20-23.6.2007 lähellä Pietaria, siis vain muutaman
tunnin junamatkan päässä! Lisätietoja>>
Kimmo Rasilan esitykset:
1)
Russoft ja Digital Design 2)
Venäjä /Avenir 3)
Venäjä /Finpro Tilaisuuden
palaute: 1)
Yhteenvetoraportti __________________________________________________________________
Ohjelmistoyrittäjät ry/Benita Helistö, tiedotussihteeri |